Aurinko
näyttäytyy taas vähän pilvien takaa. Piristysruiske päivään. Piristävää oli myös se, että mies tuli lounaalle kotiin. Lapset olivat ihan kummissaan, kun isi tuli kotiin niin aikaiseen. Pienempi ei oikein malttanut ruveta päiväunillekaan tietäessään, että isi tekee olohuoneessa töitä.

Eilen
oli laskettuaika, mutta masu-asukas ei ainakaan vielä ole ilmoitellut halustaan siirtyä mahan tälle puolelle. Toisaalta odotan vauvan syntymää hirmuisesti, mutta jollakin tavalla taas tuntuu ihan hyvältä, että pieni vielä köllöttelee kohdun turvassa.
Yritän nyt nauttia erityisesti noista isommista, kohta pieni vie aika paljon minun huomiota.
Poika on viime päivinä tainnut oppia kuivaksi. Kolmas päivä, kun ei olla käytetty vaippaa. Eilen oltiin illalla kaupassa ja ilman vaippaa. Vauva on tainnut kasvaa isoksi. Ihan kiva kyllä jos kuivaksi oppiminen tapahtuu tässä vaiheessa (pojalla ikää nyt vuosi ja seitsemän kuukautta) ja aika pienellä vaivalla. Vaippapyykkiä riittää jatkossa joka tapauksessa.

Päivänä
eräänä postimies soitti ovikelloa ja avattuani sain Maartsin lähettämän palkinnon.Hänellähän oli tovi sitten blogissaan langanarvauskisa. Minä tulin siinä toiseksi. Positiivinen yllätys, että kuvien perusteella osasin arvata langan painon niin lähelle oikeaa.
Paketissa oli kolme punaista kerää lankaa (Novita Evita), suklaata ja mukava kortti. Lanka puhutteli Tyttöä heti, hän kysyi voisiko siitä tehdä sukat. Varmaankin voisi, täytyy ainakin yrittää. Vaihtoehtona olisi tietysti, vaikka joku kiva nuken vaate. Katsellaan.

282478.jpg


Tällä
hetkellä puikoilla ei ole yhtään mitään, mutta puikot ja lankaa huovutettavia lapasia varten on tuossa koneen vieressä.
Viime lauantaina kävin Menitassa lanka ostoksilla, ostin kaksi kerää mustaa Tovea, joista neuloin lapaset, jotka ovat parhaillaan koneessa muun tumman pyykin kanssa. Jännittää, mitä niistä syntyy. Lisäksi ostin pari vyyhtiä Jämsän huopatehtaan (?) 100% villalankaa. Näistä syntyy myös lapasia. Arvatkaa, mitä ihmiset löytävät pukinkontista tänä vuonna?

Lapaskuu
on myös päätöksessä. Minun saldoni oli kahdet lapaset. Toiset Pojalle ja toiset Vaarille. Nuo Tove-lapaset valmistuivat vasta tänään, joten niitä ei varmaan hyväksytä kuun saldoon. Kuvia valmistuneista lapasista löytyy edellisistä postauksista. Pyykkikone tuntuu olevan juuri pysähtymässä, ehkä jo tänään saatte kuvia huovutuskokeilustani. Toivottavasti tumput käy jonkun käsiin vielä koneesta tultuaankin.

Laitan
viikonlopun mittaan noita kuvameemin kuvia esille. Yritän saada mahdollisemman kivoja kuvia. Mikäli joku vielä haluaa jotain kuvia nähtäväkseen niin niitä voi toivoa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!