Päivässä
on tunteja liian vähän. Mies tuntuu olevan melko stressaantunut tästä kotona olemista, hommaa on kuulema liikaa. Ei ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi. Minä olen vaan käskenyt rauhoittumaan, kun ei ne hommat karkaa kuitenkaan ja itsellään on paljon helpompaa, kun ei stressaa turhasta. Elämästä pitää osata nauttia. Lapsista. Tästä hetkestä.

Vauva
on valloittanut sydämeni täysin. Jaksan vaan ihmetellä, kuinka ihmisestä voikaan syntyä jotain niin kaunista ja herkkää. Viatonta, avutonta, särkyvää. Onko minkään muun elävän pentu yhtä avuton kuin ihmisen lapsi?
Lapsen hoitaminen on pahkahduttavan ihanaa. Rinnat pakkaa maitoa, sattuu ja tuntuu hyvältä, kun lapsi tarttuu kiinni ja alkaa imeä. Hymyilee maitoisia hymyjä ruokailunsa ohessa. Pitää pienen ihmeen ihmeellistä ääntä. On niin herkkä.
Omat tunteet kulkevat omia teitään. Oikein mikään ei pysy päässä. On vaan vauva ja kaksi isompaa. Sitten se karvainen rontti, joka tuijottaa pää kalleellaan jos joku itkee. Ja itkeehän ne, kaikki aina välillä. Isosisko uhmaa hieman, ei kuuntele. Liekkö kuuluu ikään vai tähän hetkeen. Elämässä on monta uutta ja jännittävää juttuja.
Minä reagoin sillä, että ei tule nälkä, vaikka pitäisi. Olen kuitenkin syönyt. Järki leikkaa sen verran, että syö, jotta voi syöttää. Kumma, miten toisilla menee niskat tai pää kipeäksi, kun tapahtuu paljon. Itseltäni häviää ruokahalu.

Synnytyksessä
menetin melko paljon verta, mutta hoito sairaalassa tuntuu tepsineen. Tänään hemoglobiini oli parempi kuin vuosiin. Terveydenhoitaja sanoi, että pitäisi syödä monivitamiinivalmistetta, saattaisi kuulema auttaa siihen ruokahaluunkin. Mahaan ikävällä tavalla vaikuttavaa rautaa ei tarvitse ottaa. Onneksi.

Joulupuu
on rakennettu. Eilen illalla mies kävi kirkon pihassa kuusi-ostoksilla. Laitettiin valoja, nauhoja, palloja. Koira on ottanut suuhunsa vasta yhden ja purrut sen rikki. Hölmöläinen.
Lahjat vein tänään Matkahuoltoon ja Postiin, lienee ehtivät ajoissa Joulupukin pulkan kyytiin. Niin, vaikka tänä jouluna pukki ei taida pulkalla päästä tulemaan. Loppu viikosta ainakin Etelä-Suomessa on taas lämpöasteita. Mikä joulukuu tämä on?

Puikot
ovat käyneet viimeisien päivien aikana melko rauhakseen. Lahjaksi toivotun pitkän, paksun, valkoisen huivin sain valmiiksi viikonloppuna. Koristelin sen neulotulla ruusulla ja napilla. Siitä tuli yksinkertainen ja nätti. Toivottavasti saaja pitää. Kuvaa laitan myöhemmin, kun kamera löytyy ja sen piuha.

Elämällä
on nurjakin puoli. Se ei ihan niin ihana ja kaunis.
Läheinen ihminen on sairastunut leukemiaan. Monta kuukautta vaivanneelle väsymykselle on vihdoin löytynyt syy ja rankat hoidot on aloitettu. Seuraava solumyrkkyhoito tiputtaa kuulema hiukset.
Minulta pyydettiin kahta hattua, toinen on jo puikoilla. Toiseen etsin ohjetta (kertokaa minulle joku nätti malli!).
Sitä tuntee olonsa hyvin pieneksi. Jotenkin tämän tiesi. Jo pitkä aika sitten sanoin miehelle, että se on varmaan jotakin syöpää, kun on niin ärhäkkä. Mies nyökytteli. Ja vaikka se jollakin tavalla tiedettiin virallinen tieto pysäytti. Mies nojasi päänsä vasten käsiä ja itki. Minä istuin lähellä ja silti tuntui, että en löydä oikeita sanoja lohduttamaan häntä.
Vaikeinta on kuitenkin selittää Isolle Tytölle, miksi läheinen on niin kipeä. Vastata niihin lapsen kysymyksiin. Miksi ja mistä niitä pahoja pöpöjä tulee? Ja miksi pitää antaa niin voimakkaita lääkkeitä, että ne lääkkeet tappaa elimistöstä hyviäkin juttuja?
Sairaalan huoneessa Tyttö oli hiljaa, katsoi alta kulmiensa ja pyysi lähteä pois. Seuraavalla kerralla hän ei halua mukaan. Kun läheiseen ei saa edes koskea, vaikka haluaisi. Eikä saa tuoda joulukoristeitakaan, vaan pelkkiä lehtiä.
Sairaalan hississä Tyttö pyrki isän syliin, painoi päänsä vasten isän olkaa ja itki. Puristi lujaa ja tahtoi läheisyyttä.

Omassakin päässä pyörii kysymyksiä. Mikä on se syy, että leukemia on tullut. Jotkut puhuvat, että ympäristömyrkyt aiheuttavat sitä. Ei taida pelkkä luomuruuan syöminen pitää tätä tautia loitolla. Lohduttavaa kuitenkin on, että läheinen on hoidossa.
Mutta sen voin sanoa, että tänä jouluna hiljennytään varmasti erilailla kuin aiemmin. Taistelu on alkanut ja me seistään rinnalla niin pitkään, että sairaus on voitettu ja seisomme rinnakkain merituulessa.