Pitkän
pohdinnan jälkeen minäkin päätin osallistua Salaiseen neuleystävään, sillä tuskin kenelläkään meistä on liikaa ystäviä. Tämä projekti innostaa ja jännittää kamalasti. Helmikuussa aloitetaan!

368518.jpg


Vielä
on kuitenkin tammikuu, mikä tarkoittaa pipoilua.Itse olen saanut nyt kaksi pipoa tehtyä. Mustasta Novita Foxystä piti tulla lahja eräälle pienelle, mutta se päätyikin mieheni päähän, kun koko oli niin reilu. 10mm puikot yllätti - niillähän oli hidasta neuloa, vaikkakin tulosta syntyi nopeasti. Hyvää kuvaa en valitettavasti hatusta saanut.
Toisen hatun valmistin Novitan Seitsemän Veljestä-langasta Haitulalle. Tein sen Novitan-sivuilta löytyvällä myssyohjeella. Otin vaan käyttöön 4mm puikot ja lankakin on siis eri. Hieman reilu tuo on vielä, mutta malliltaan mainio. Koristeeksi virkkasin eteen pienen kukkasen.
Pojalle neuloin viime viikolla kaulahuivin. Näillä ihanilla pakkasilla sille onkin ollut tarvetta!

368521.jpg

368522.jpg

Nyt
siirryn takavasemmalle niistämään nenääni. Kirpeät pakkaset pääsivät yllättämään minut flunssan muodossa.