Mieheni
vanhemmilla on ihastuttava vanha torppa, jota he ovat asuttaneet nyt vuoden päivät. Remontoineet ja laitelleet. Edellinen asukas oli lienee kuvitellut asuvansa pellossa.
Pudistelin päätäni, kun näin talon ensimmäisen kerran. Se oli jotakin aivan uskomatonta. En voi ymmärtää millainen ihminen on laittanut laminaatin vanhan leveän lankkulattian päälle, kiinnittänyt sen kattonauloilla. Tai tapetoinut sähköjohtoja pienillä paloilla piiloon. Spreijannut yli satavuotiaan talon sisäseiniin tehtyjä puolipaneeleita...
Jotkut ovat varmaan pudistelleet päätä heillekin, jotka urakkaan ovat ryhtyneet. Nähdessään kaiken sen mitä nyt on tuotu esille, kun edellisten jälkiä on siivottu alkaa hymyilyttää. Hyvä näin.

Pitäisi
asuttaa vanhaa. Vaalia niitä tarinoita, joita vanha on kantanut mukanaan. Tarinoita pystytään pelastamaan täydeltä tuholta jos ne löydetään ennen kuin on myöhä.

Viime
kesänä joku nosti ruostuneen lusikan kukkapenkistä, joka kasvoi unikkoja. Laittoi sen nojaamaan talon reunalistaa vasten. Kuvasin sitä silloinkin ja tänään taas. Millainen tarina lusikalla on takana. Onko joku heittänyt sen kiukuspäissään ikkunasta kukkapenkkiin, kun puuro on palanut kattilaan? Onko joku pieni puutarhuri ottanut sen sisältä mukaansa. Luvannut palauttaa. Sitten nähnyt perhosen, juossut perään ja unohtanut lusikan kukkiin.
Nyt lusikka kertoo hiljaista tarinaansa, muistuttaa ainakin minua jostain aina kävellessäni siitä ohi.



Iltapäivän
vaihtuessa iltaan oltiin hetki kesässä. Saunan löylyissä viime kesänä tehdyn vastan kanssa. Muistan, miten Mummo taittoi vastoja silloin, kun olin pieni. Sauna oli pieni ja musta. Pukuhuoneessa vihertävä pirtin penkki ja räsymatto. Jalkoja kutitti itikan puremat. Ikkunan takana liplatti kapea salmi. Tuoksut toi vat mukanaan palan lapsuuden kesiä. Monet rakkaimmista lapsuusmuistoistani olen kokenut Mummoni kanssa.

Saunan
jälkeen istuin torpan verannalle, mieheni Mummon vanhaan puusohvaan. Neuloin muutaman kerroksen sukkaa ja mietin tätä elämän jatkumoa. Miten saisi talletettua ne pienet hetket tuleville polville, jotka tänä päivänä painuivat mieleeni. Nousivat yli siitä muusta.



Ikkunasta
näin pilkkihaalariin pukeutuneen Läheisen ja innokkaana hänen ympärillään touhuavan Tytön. Ei Tyttö arvaakaan, miten suurten asioiden äärellä hän teki hommiaan. Sitä, kun ei tiedä, mitä huominen tullessaan tuo.

Toivottavasti se hetki, jonka minä näin painautui pienenkin ihmisen mieleen.