Elettiin
muutama päivä unelmissa. Rentouduttiin. Yksi luki, neuloi ja haaveili, toinen vasaroi ja leikkasi nurmikkoa. Kaksi muuta keitteli lällyä ja auttoi vaaria maalaushommissa. Pienin oppi pärisyttämään oikein kunnolla. Viltillä pyöri rinnettä alas ja nauroi vain.



Lauantaina
lämmitti, piti nostaa housujen lahkeet ylös ja tuijotella karvaisia jalkoja. Nyt se on täällä.
Kesä tuli kai edellisenä yönä, koko perhe nukkui kellon ympäri. Maalaisilman taikaa kai.
Aamulla joku oli avannut vessan ruutuikkunan. Aamupesu oli kivempaa, tukka liehui ja kesä tuoksui.  Pellavapäinen poika istui sinisellä potalla auringonpaisteessa ja ihmetteli aikaansaannoksiaan. Seinän takana oli ihan oikea kesä.



 

Olisihan
se ihan erilaista tarttua vahvaan ovenkahvaan. Pyyhkäistä ohimennessään kämmenellä sen elänyttä elämää. Mutta voihan näitä kantaa mukanaan kaupunkiin. Niitä elettyjä elämiä, jotka toiselle on tarpeettomia.
Meillä on jo vanha penkki, viime kesäisissä maalintahroissa, mutta silti se näyttää minusta niin kauniilta. Tänään tuli kaksi uutta ikkunaa. Meille sanottiinkin, että kohta on talo valmiina. Joskus kannettiin peräkontillinen punaisia tiiliä rannasta. Selvät perustukset. Ikkunoitakin on jo kolme. Ovi puuttuu, mutta ei kai sitä vielä tarvitse. Se on auki kuitenkin...



Tänne
oli myös hyvä tulla, vaikka kesätuuli oli viileämpi. Sunnuntai-iltapäivän syntymäpäiväjuhlien juhlapöydässä liehui kahden maan liput. Ruoka oli hyvää, seura vielä parempaa.
Illalla tyttö peitteli nuken uuden peiton alle. Kesän on nyt hyvä tulla, me ollaan valmiina. Monenmoinen herkuttelukesä tästä tulee.