Enää
puuttuu vaan lumi ja vauva, että pääsisin täydelliseen joulutunnelmaan. Oikeastaan on aika hassua, kuinka muutamat joulukoristeet kotona ja lasten joulumieli saa omankin mielen valoisaksi. Minulla on valtavan hauskaa, kun kuuntelen Tytön laulamia joululauluja, pieni mies yrittää myös laulaa perässä, hänen laulaminen jää kyllä vielä aika monesti siihen Tuiki tuiki tähtöseen.

Joulutonttu
oli keksinyt meille tälle päivää ohjelmaa ja ehdottonut Tiernapoika-esityksen seuraamista Ruiskumestarin talolla. Olimmekin sitten siellä ja molemmat lapset kuuntelivat lumoutuneina laulua, Tyttö kysyi ehtisikö hän nähdä Tiernapojat vielä toisenkin kerran ennen joulua. Täytynee yrittää järjestää. Jouluinen Helsinki tarjoaa kyllä ainakin meidän perheelle kaikenlaista kivaa. Tiernapoika-esityksen lisäksi kävimme tänään koko perheen voimin Naisten joulumessuilla Wanhassa Satamassa. Mukaan löytyi joulukoristeita, lahjoja ja tietenkin lankaa. Myös kinkun korvike joulupöytään löytyi. Mies osti lohirullan (meillä kukaan ei syö muuta lihaa kuin kalaa), joka pakastettiin odottamaan jouluaattoa.

Tontut joulutunnelmissa. Näistä osa löysi meille tiensä jo viime jouluna. Tänä jouluna he saivat lisää tovereita.

286156.jpg

Angorinan kojulta mukaamme lähti vyyhti villapellavaa sukkiani varten ja Tytön kaulahuiviin vihreäksi värjättyä silkkivillaa. Ihania lankoja. Varmaankin hetken tosin joutuvat odottelemaan ennen kuin pääsevät puikoille. Nyt tehdään lapasia :) Nuo kaksi huopapalloa pääsivät jo esille muiden huopapallojen ja huopatonttujen kanssa. Oranssit koirapompulat (Mielityn pöydästä) oli Tytön oma valinta, letteihin tuollaiset perinteiset kuminauha lenksut on mukavimpia.

286160.jpg