Tänään
mielessä on pyörinyt kummallisia ajatuksia. Välillä syytän ajatuksista univelkaa, välillä vahvoja sanoja joita olen lukenut. Välillä äitiyden arkea, sitä kuuluisaa imetysdementiaa ja sen sivuoireita.. Mutta ehkä se onkin kaikkia niitä sekaisin.
Olen pysähtynyt Pelon Maantieteen juurelle. Sanat on niin vaikuttavia, muistan saman tunteen Safariklubia lukiessani. Välillä luen sivuja ja tuntuu, että en ymmärrä mitään. Sanat vain valuvat silmieni ohi, jättämättä jäljelle mitään. Ehkä kuitenkin ymmärrän. Kirjan henkilöt sekoittuivat päiväuniini. Hetkiin joita torkuin minussa kiinni olevan pojan kanssa. Sitten säpsähdin hereille, tarkistin vauvan. Katsoin kelloa. Ihmettelin, miten ne kirjan henkilöt tulivat oman arkeni keskelle. Herätessä oli epätodellinen olo. Tällästä kai tämän ihmisyyden pitääkin olla, itsensä tutkiskelua. Kai ne unikuvat jotain paljastaa, vielä kun niitä osaisi tulkita...

Onneksi
tämä elämä on muutakin kuin unia. Viime päivinä meidän olohuoneen lattialle on levittäytynyt osa Muumilaaksoa. Muumitalo ja hattivattien saari. Välillä Muumi-figuurit ovat levänneet lattialla sulassa sovussa helistimien kanssa ja sitten kohta taas leikit ovat kutsuneet. Satumaailmat auenneet. Olen katsellut ihastellen isomman tytön ja pojan leikkiä. Itse en enää osaa leikkiä. Kyllä minä puen nuken tai barbin. Rakennan junarataakin, mutta leikkiä en osaa. Riittää varmaan, että on edes läsnä.



Nämä Muumilelut ovat sellaisia, mistä minä tykkään. Myös lapset tykkäävät. Duplot, Brion junarata, nuket, barbit, muovieläimet ja pikkuautot ovat myös leikeissä usein mukana.
Kahdella pienimmällä ei ainakaan toistaiseksi ole mitään ehdotonta lempilelua, kun taas isompi tyttö on retuuttanut Matti-nukkeaan reilun kolme vuotta nyt. Matti on ollut mukanamme joka paikassa. Se on kulkenut junalla ja autolla, olikohan laivallakin. Matin kanssa tyttö jakaa niin ilot kuin surut. Tytöllä on myös mielikuvitusystäviä, tärkein heistä lienee Esko. Esko on viisi vuotiaan tyttäreni mielikuvituspuoliso. Sympaattinen veikko, vaikka en kovin hyvin tunnekaan. Tyttö on kuitenkin onnellinen se lienee jokaisen äidin päällimmäinen haave.



Sunnuntaina
otettiin kevättä vastaan haravoimalla miehen vanhempien luona pihaa. Lapset keitteli lällyä. Mies teki sitten päiväruuan. Laitoin pullataikinan kohoamaan ja nukuin kammarissa kippuralla päiväunet, kunnes mies herätti minut imettämään Haitulan. Elämän pieniä iloja, pullat ja päiväunet. Ja  mukavat ihmiset!
On mahtavaa seurata kevään tuloa lällyleikkien tiimellyksessä. Hiirenkorvat ja kevään ensimmäiset kukkaset. Vappuna mennään varmasti taas maalle!