661668.jpg

Yön

pimeinä tunteina valmistui pojalle tälläinen, vieläkin on lipassa vähän parantamisen varaa. Seuraavasta tulee sitten täydellinen! ;) Kangas on tutusta paikasta, Marimekon tehtaanmyymälän kilopalalaarista. Tyttö sanoi, että poika näyttää Vaahteranmäen Eemeliltä tuossa hatussa.

661667.jpg

Keväällä
lupasin tehdä äidilleni kesälaukun. Olin ajatellut neuloa tai virkata sellaisen, mutta puikoille on juossut koko ajan jotain tärkeämpää. Lopun viimein päätin ommella sen. Näin selviän nopeammin ja äiti ei jää ilman kesälaukkua. Tämä lähtee Postin mukana Kuopion suuntaan heti tänään!

Kesälaukku
Ohje: Belle epoque -blogista
Kangas: Eurokankaasta palalaarista, sisäpuoli jotakin valkoista paksua puuvillaa.
Muuta: Koska minulla ei ollut kanttinauhaa tein sellaisen itse, tuli kiva. Laukkua voi pitää molemmin päin.

661679.jpg

Käsitöiden
ohella minä olen reilun viikon saanut seurata silmä tarkkana syömisiäni. Haitulalla on allergia epäilyjä ärhäkän kasvoissa olevan ihottuman takia. Ruokavaliostani jäi ensin pois kaikki maitotuotteet ja kananmuna. Ihottuma kuitenkin jatkoi sitkeästi leviämistä niimpä myös soija jäi ruokalistaltani pois. Haitula puolestaan oli juuri alkanut päästä kiinteiden makuun maissin ja kauran ansiosta ja ne jäi nyt myös pois.
Tarkkaavaisuutta tämä imetysdietikkona olo kyllä vaatii, joka paikassa on jotain maidonosia, munaa tai soijaa. Tärkeintä kuitenkin, että Haitulan iho saadaan kuntoon!

Lisäksi
olen lukenut kesäkirjallisuutta sekä Mondon matkaopasta Kööpenhaminaan. Juhannuksen jälkeen lähdetään lomalle Kööpenhaminaan yhdessä miehen ja Haitulan kanssa. Odotan reissua enemmän kuin innoissani!