Elämä
on täynnä yllätyksiä - joskus iloisia ja joskus vähemmän iloisia.
Eilen, kun tulin kirpputorikierrokselta kotiin jouduin kokemaan erään vähemmän iloisen yllätyksen. Meidän Herra Nenä eli koiranpentu oli jotenkin onnistunut avaamaan lankalaatikkoni kannen ja repinyt kolme ihanaista hahtuvakerää palasiksi. Saatte uskoa, että sapetti. Onni onnettomuudessa on se, että nuo eivät olleet ainoat hahtuvat, mitä minulla oli ja nuo olivat niitä hahtuvia, jotka olivat niitä ei-ihan-niin-kivoja. Pyörittelin pätkät palloiksi ja ajattelin työntää jossain vaiheessa pyykkipussissa pallon kanssa pyykkikoneeseen. Saa nähdä syntyykö mitään ja muuttuuko tämä vähemmän iloinen yllätys mukavaksi.

Herra Nenä

177944.jpg

Hahtuvapallot

177943.jpg

Iloinen  
yllätys puolestaan oli se, että kirpputorilta löytyi muutamia ihan kivoja ja käytännöllisiä juttuja. Ostin nappeja, pitsiä, villalankaa (kenties Apupupua varten), lisäksi kankaita ja vihdoinkin Kierrätyskeskuksesta löytyi kaksi nojatuolia meidän kotia varten. Toinen niistä tulee tulevaan lastenhuoneeseen ja toinen olohuoneeseen. Tätä nykyä tuolit asustavat parvekkeella, missä ne saavat tänä iltana kunnon löylytyksen mattopiiskan avulla. Sen jälkeen ajattelin näyttää imuria sekä tekstiilin puhdistusainetta. Kenties näiden jälkeen molemmissa tuolessa oleva paha haju (tupakka) lähtee pois. Vinkkejä hajujen häätämiseen otetaan ilolla vastaan!

Nappeja ja pitsiä

177936.jpg

Kankaita
 Alimpana olevasta froteesta ompelen minulle ja miehelle pyyhkeet (näin saan vanhoja pyyhkeitä hyvällä omallatunnolla kestovaippamateriaaliksi). Sydänkuosisesta kankaasta tulee yhdessä jo kaapista löytyvän flanelin kanssa masussa asustavalle vauvalle kestovaippa. Kukikkaasta kankaasta ajattelin ommella peiton Tytön nukelle, kenties peitossa voisi olla pitsiäkin.

177937.jpg

Langat

177938.jpg

Puikoilla
ei juuri nyt ole mitään (keskeneräisiä töitä ei lasketa). Nyt pohdinkin kovasti, mitä aloittaisin. Luulen päätyväni johonkin joululahjaan, nyt olisi ihan sellainen olo, että voisin neuloa lapaset. Tosin löysin jostakin vanhasta Modasta ohjeen pojan puseroonkin, joten sitäkin voisi aloittaa neulomaan. Puseron neulominen ei vaan onnistu ennen kuin käyn ostamassa 6mm pyörröpuikot ja minähän haluaisin tietysti Addit tai bambuset... Ei ole helppoa.

Napittomat
nappirannekkeet valmistuivat eilen illalla. Nyt odotan entistä enemmän säitä jolloin saisin pukea ne käsiini. Mies oli heittänyt lankojen vyötteet paperinkeräykseen:
"Ai, onko ne jotenkin tarpeellisia."
"On. Niissä on esimerkiksi pesuohjeet."
"Mutta, kun ne vaan oli tuossa..."
"...samassa paikassa, missä neuloin."
"Niin."
Luulempa, että katseeni kuitenkin kertoi hänelle, mitä mieltä olin vyötteiden hävittämisestä ennen kuin olen kirjannut ylös oleellisia asioita niistä. Elämä opettaa. Tässä kuitenkin kuvia, tarkkoja lankatietoja en valitettavasti voi antaa. Kyseessä kuitenkin joku Filatin Mohair-sekoite kaksinkertaisena.

Napittomat nappirannekkeet
Ohje: Anu Harkki; Puikoissa! (varsi pidempi kuin ohjeessa, myös lanka on toista)
 
177939.jpg

177940.jpg

Ajattelin
mennä tänään Helsingin neuletapaamiseen. Ehkä siellä nähdään!