Viimeksi
kuluneiden viikkojen aikana on meidän perhe matkustanut melkoisesti. Pylly on erilaisissa kulkupeleissä istumisen johdosta yhä puuduksissa.
Muutamaan viikkoon mahtuu paljon pienen mielen mullistuksia. Haitulalle varsinkin on tapahtunut. Juhannuksen aikaan hän oppi nousemaan istualteen, viime viikonloppuna löytyi konttaus-asento ja muutamia haparoivia konttausliikkeitä on täällä nähty myös. Niin ja tänään vauvaa kiusanneelle kiukulle löytyi syy. Suussa on ensimmäinen hammas.
- Kun vauvalle kasvaa hampaat niin multa ne tippuu, totesi isosisko. Hänen suusta on irronnut jo kaksi maitohammasta. Tällä erää ei taida heilua yksikään.



Juhannus
sujui odotetuissa merkeissä. Syötiin ja saunottiin. Poika juoksi aika kovaa hyttysten kanssa yhteen. Hyttyset voitti ja pojan toinen silmä turposi umpeen. Lääkerasvalla ja allergialääkkeillä turvotus saatiin kuitenkin kuriin.
Maalla koko klaani nukkui mökin remontoidussa yläkerrassa. Siellä ohuiden ikkunoiden takana uni maistui ja aamulla herätessä olo oli ihana. Nuuskamuikkusmainen. Aamuissa oli samanlaista tunnelmaa, kun lämpimänä kesä-aamuna teltassa herätessä. Niin lähellä luontoa oltiin.



Automatkoilla
neuloin miehen puseroa, tällä erää niistä puuttuu enää hihat. Helman päättely pitää uusia, siitä tuli liian kireä. Millaisen päättelyn kanssa reunasta saa joustavan?



Heti
juhannuksen jälkeen matkustimme miehen ja Haitulan kanssa muutamaksi päiväksi Kööpenhaminaan. Aivan ihana kaupunki. Miten sen yksinkertaisesti ilmaisisi? Rakkautta ensisilmäyksellä.

Kaupunki
oli pullollaan suloista rappio-romanttiikkaa, jota täältä saa hakea tai jota ainakaan minä en ole löytänyt. Talot, ihmiset, ruoka, vaatteet, kengät... Tälläisen tunteen takia kai sitä ihmiset ylipäätään matkustavat. Matkoilta haetaan jotain muuta kuin arkea. Me löydettiin se joku muu. Nautittiin valtavasti.



Minä
ihastuin näihin kadunvarsilla kasvaneisiin ruusuihin. Toiset ruusuista oli useiden metrien korkuisia ja levyisiä. Muraatteja ja muita kiipeileviä kasveja (termit hallussa) näkyi myös monissa paikoissa.



Ja
entäs ne polkupyörät? Kaikki kulki pyörillä. Me kanssa kokeiltiin. Toisena päivänä pyöräiltiin ympäri kaupunkia. Sujuvasti autojen seassa. Helsingissä en varmaan samalla tavalla uskaltaisi. Ajettiin kuningattaren linnan ohi, pysähdyttiin tuijottamaan kanavan toisella rannalla ollutta oopperataloa. Pieni merenneitokin istui kivensä nokassa, jokainen raaja paikallaan. NoaNoan tehtaanmyymäläkin löytyi.



Tivoli
oli kuin satumaailma. 150-vuodessa näköjään pystyy rakentamaan jotakin todella pysäyttävää. Eihän Linnanmäki ole mitään Tivoliin verrattuna. Tuonne veisi mielellään lapsetkin. Kotoinenkin olo siellä tuli, puodeissa myytiin Marimekkoa.
Illan hämärtyessä istuttiin miehen kanssa penkillä Tivolissa. Katsottiin ohi kulkevia ihmisiä, hyssytettiin nukkuvaa vauvaa ja yritettiin painaa se kaikki pieneen mieleen. En voi kuin kuvitella, kuinka ihana paikka tuo olisi pimenevänä syys-iltana. Varmasti se punavalkoruudullisen pöytäliinan ääressä juotu punaviinikin maistuisi silloin vielä paremmalta.



Christianiassa
käytiin myös. Tosin aika pikaisesti. Tuli liian ulkopuolinen olo. Ihan kuin olisi astunut gangsteri-elokuvan kulisseihin ihan liian hienona.
Matkalla sinne mies pysähtyi ihastelemaan ylösalaisin käännettyä suurta veneenrunkoa. Se oli hieno. Tuoksu oli samanlainen kuin junaradoilla.



Kaikin
puolin reissusta jäi ihana tunnelma. Uskon, että Kööpenhaminaan tulee palattua. Katsottavaa  jäi vielä niin paljon. Liian monta yksityiskohtaa löytämättä.



Lähiaikoina
luvassa pieni vilkaisu niihin lankakauppoihinkin. Myös Niina ja Annu ovat bloganneet Kööpenhaminan matkoistaan.