Lumi
tuli meille kunnolla vasta eilen. Märkänä.
Olimme lasten kanssa ulkona, kun taivas alkoi pudottelemaan tiskirättejä päin naamaa. Pojalle, joka viime talvena lähinnä nukkui ulkoilujen aikana vaunuissa, valtavat märät lumihiutaleet olivat melkoinen shokki. Onneksi hatussa oli lipan tapainen ja rattaiden sadesuojan sisään pystyi käpertymään. Tyttö oli kuin valkoisella kuorrutettu piparkakku, kun tulimme sisälle. Muutaman neliön vessa sai toimia kuivaushuoneena ja porraskäytävä eteisen jatkona. Litimärkiä lapsia ei ole kiva tuoda pieneen eteiseen. Huomasin kyllä tuon ulkoilun aikana, että tosiaan niille Gore-tex pintaisille vaatteille olisi tarvetta myös minulla. Takki oli litimärkä.

Tänään
lumi onkin hyvin märkää, illaksi odotetaan vesisadetta... Vaikka mielelläni minä nuo lumet pitäisin maassa. Koko asunto on niin paljon valoisampi, kun maa on valkea.

Helmis
päätti ilahduttaa kaikkia meitä märästä neulojia ideoimalla Lapaskuun! Minäkin lähdin mukaan.

250352.jpg

Lupautuessani mukaan en muistanutkaan, että yhdet lapaset valmistuivat jo kuun alussa. Pääsivät heti käyttöön.

Pojan lapaset
Ohje: Oma, peruslapanen
Lanka: Novita Ainon jämäkerä
Puikot: 5 mm bambut

Villa on vaan ihmeellinen materiaali, tänäänkin tuolla märässä lumessa peuhatessa pojan kädet pysyivät kuivina ja lämpiminä juuri näissä lapasissa.


251752.jpg

Melkein mörvelöt eli miehen ensimmäiset istuvat villasukat
Ohje: Omasta päästä
Lanka: Jämälankoja.
Ilmeisesti jotain tosi vanhoja 7veljestä- sekä Nalle-lankoja
Puikot: 3mm

Sukissa on varmaan noin sata virhettä, en vaan jaksanut enää purkaa ja jatkaa juuri näitä sukkia. Varrethan ovat olleet valmiina jo puolisen vuotta. Kantapäät ja terät olen neulonut lauantain jälkeen. Itse en ole kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen. Kantapäässä olen nostanut silmukoita toisessa reunassa kummallisesti, mikä näyttää rumalta, muttei onneksi näy kovin selvästi. Lisäksi toisessa sukassa jalkapöydän joustinneule ei onnistunut ihan niin kuin olisi pitänyt. Puikotkin olisi voineet olla paksummat ja silmuikoita enemmän per puikko.
Mies (omakultarakas) kuitenkin kommentoi näitä niin mukavasti, että sain kivan mielen.
- Ei minulla ikinä ennen ole ollut näin istuvia sukkia.

251753.jpg

Puikoilla
on siis ollut melko sinisiä juttuja viime päivinä. Tytön neule on jotakuinkin juuri siinä vaiheessa, missä se viime viikolla kuvasin. En nyt tiedä mitä teen sen kanssa. Purkaisinko vai jatkaisinko. Äh. Olisipa kiva olla virtuoosi jolta onnistuisi kaikki ensimmäisellä kerralla.
Nyt ajattelin alkaa neulomaan isäinpäivälahjoja. Oma mies tosin ei taida saada mitään neulottua lahjaksi, vaikka ei sitä koskaan tiedä, miten innostun.
Lahjoiksi olen suunnitellut jotain käsiin ja jalkoihin... Kukaan ei varmaan arvaa mitä - ainakaan seuraavan lauseen jälkeen. Minkä verran kannattaisi luoda silmukoita ison miehen (jalan koko 45)  saapassukkiin?  Lankana on  7veljestä ja puikkokokona  3,5mm. Auttakaa joku minua pian niin saan työn puikoille! En jostain syystä oikein uskalla luottaa Novitan ohjeisiin enkä varsinkaan omaan harkintakykyyni näiden edellisten neulomusten jälkimainingeissa.

Postipoika
tai tyttö on kolisuttanut postiluukkua mukavaan tahtiin. Eilen tuli Suuri Käsityölehti ja tänään Moda. Molemmista löytyi paljon kivoja ideoita ja varsinkin Suuri Käsityölehti yllätti minut positiivisesti. Kävinkin jo eilen ostamassa koiran viittaa varten kankaat (kaavapaperiakin olisi pitänyt ostaa, mutta sen hankin huomenna, jotta pääsen ompelemaan). Meidän Herra Nenä tarvitsee kurakeleille vähän suojaa.

251797.jpg

Modassa t
tykkäsin erityisesti kivoista sukkaohjeista. Katsoo ehdinkö niitä toteuttamaan yhdessä Korvatunturin tonttupajalaisten apulaisena. Joulua silmällä pitäen minun pitäisi keksiä myös joku kiva lahja kummipojalleni (7-v) olisiko jollakin siihenkin ideaa? Omasta päästä kuuluu vaan kolinaa, kaksi aivosolua vissiin ajelee törmäilyautoilla.

Loppuraskaus
tuntuu tänään aika puuduttavalta. Aamulla heräsin pissahätään niin kuin joka aamu. Lisäksi podin päänsärkyä ja kaiken kruunuksi koko päivän on ollut oksetusolo. Supisteleekin välillä ja vauva työntää päätään kovasti välillä. Häpyluuta jomottaa. Väsyttää. Mutta ei vauva varmaan vielä moneen viikkoon synny.