Perheemme
karvaisin mies on tainnut tulla jonkin sortin murrosikään. Viime päivät hänen kanssa on ollut ihan jotain hirveää. Koira kokeilee kokeilemistaan. Olemmekin mieheni kanssa molemmat saaneet olla onnellisia siitä, että verenpaineemme on normaalisti matala, näinä edellisinä päivinä se on nimittäin joutunut koetukselle oikein kunnolla. Kerron teille nyt muutamia esimerkkejä näistä ei-niin-hauskoista tapahtumista.

Avasimme
ulko-oven kotiin tullessamme tuossa päivänä eräänä: Eteinen ja siitä suoraan avautuva olohuone oli täynnä sanomalehtisilppua. Emme mieheni kanssa sanoneet koiralle sanaakaan, kun tämä luikki omalle paikalleen. Koira painoi katseensa, aivan kuin häpeissään maahan ja pissasi alleen minun kävellessä ohi! Enkä minä kurittanut koiraa mitenkään. Kyllähän minä tiedän, ettei koiraa saa kurittaa jos sitä ei saa kiinni itseteosta.Tämän tapauksen jälkeen minun on vaikea uskoa, että koirat eivät muistaisi tekemiään temppuja. Olemme kyllä muutaman kerran aiemmin todistaneet tätä sanomalehden silppuamista ja silloin koiraa on komennettu.

Perjantai-iltana
mieheni oli ollut nukuttamassa poikaamme, kun oli kuullut ihmeellisiä ääniä. Hän oli tullut tänne olohuoneeseen ja oli nähnyt ruokapöydällä seisovan koiran! Ikinä ennen koira ei ole kiivennyt pöydälle, mutta olemme kyllä muutaman kerran nähneet tämän nousevan pöytää vasten takajaloilleen jonkun ruuan toivossa. Perjantaina pöytä oli tyhjä!
Koira oli selvästi taas ymmärtänyt tehneensä tuhmuuksia, kun mies oli tullut huoneeseen, mutta itse se ei ollut päässyt pöydältä alas. Ei ilmeisesti ollut uskaltanut hypätä (hyvä niin). Ja kun mieheni oli tämän nostanut ja komentanut oli koira taas pissannut lattialle. Ja meillä kun on sisäsiisti koira. Katinkontit sanon minä. Tämän komentamisen ja pissaamisen tiimellyksessä mies oli tainnut ensi kertaa joutua ottamaan koiran kanssa oikein kunnolla yhteen, aiemmin koira on totellut miestä hetimiten kiltisti.

Tässä
vaan muutama esimerkki koiranrontin tempauksista.
Arvatkaa jos unohdan leipäkorin pöydälle lähtiessäni, vaikka lasten kanssa ulos? Sisälle tullessa on kori tyhjä ja suurella todennäköisyydellä myös revitty kori on lattialla. Myös apupöydille en voi jättää mitään hedelmiä tai vastaavaa, jotenkin ihmeessä koira saa ne revittyä alas. Torstaina koira oli repinyt pöydältä suljetun muovipussin, jossa oli luumuja ja syönyt ne. Perjantai-iltana mies oli saanut siivota useamman kerran oksennuksia, missä oli luumunkiviä.
Olisi niin kiva tietää syy kaikkiin näihin temppuihin?! Sen verran olemme ainakin oppineet tuntemaan koiraa, että se on perso ruualle. Syö mitä vaan, milloin vaan ja miten paljon vaan. Mutta ruokaa tarjotaan kaksi kertaa päivässä, aamuin illoin. Iltapäivällä koira saa ns. välipalan, kasvattajan ohjeiden mukaan.
Välillä koira selvästi yhä etsii paikkaansa laumassa ja kokeilee täten minun ja mieheni hermoja.
Joku saattaa nyt sanoa, että oliko fiksua ottaa uros ensikoiraksi, mutta rotuun ja sukupuoleen olemme kuitenkin tosi tyytyväisiä. Välillä tuntuu vaan niin raastavalta komentaa tuota karvapalloa koko ajan. Kuitenkin ihan selvää on, että tuosta karvaköriläästä pitää saada ne luulot pois pentuna, aikuisen koiran kanssa "painiminen" ei varmaan olisi kivaa.
Joku minulle onneksi on sanonut, että yleensä näistä pentu-ajan rasittavuuksista tulee ihania aikuisia.
Ihana tuo on kyllä nytkin, mutta ne sen temput ovat saada minut välillä järjiltäni. Mitähän naapuritkin ajattelee meidän sakista - taidetaan olla varsinainen Kiljusen herräsväki. Akka ja pennut huutaa, minkä ehtii.
Pitää vissiin ruveta säästämään sitä omakotitaloa varten ihan tosissaan.

Vauvan
kietaisuneule on loppusuoralla. Uskallan melkein luvata, että huomenna saatte valmiista neuleesta kuvan. Sitten taidankin siirtyä joululahjojen pariin... Ennen joulua olisi kyllä isäinpäiväkin, joten kai sinnekin pitäisi jotakin keksiä... Tosin tyttö varmasti tekee jotain Isille, Ukille ja Vaarille oikein mielellän. Kenties minunkin pitäisi.